Paluu blogitauolta, muuttamisen ihana kamaluus ja Marie Kondo

Pieni blogitaukoni venähti muutaman kuukauden mittaiseksi, mutta nyt olemme asettautuneet uuteen kotiimme ja minulla riittää aikaa ja energiaa jälleen muuhunkin kuin tavaroiden purkamiseen ja järjestämiseen. Blogitauon aikana olemme ehtineet muuttamisen, töissä käymisen ja muun arkielämän lisäksi allekirjoittamaan talon rakennuttamissopimuksen, joten pikkuhiljaa taloprojektikin edistyy. Odotan innolla, että pääsen tekemään konkreettisia päätöksiä talon sisustamisen suhteen ja kirjoittelen tästä lisää myöhemmin. Nyt kuitenkin ajattelin jakaa muutamia viimeaikaisia mietteitäni muuttamisesta ja Marie Kondon opeista.

Lue lisää

Talosuunnittelun pumpulinen ja Pinterestin-täyteinen vaihe, muuttouutisia ja pieni blogitauko

Vuosi 2019 ei ole alkanut kovin rauhallisesti, vaan tuntuu siltä, että viimeiseen kolmeen viikkoon on mahtunut ohjelmaa ainakin kahden kuukauden edestä. On ollut työkiireitä, yli viikon kestänyt flunssa ja sitten olemme päättäneet muuttaa kerrostaloasuntoon, kunnes talomme valmistuu (todennäköisesti loppusyksyllä/alkuvuodesta). Kolmessa viikossa olemme ehtineet myös etsiä uuden asunnon, allekirjoittaa vuokrasopimuksen, irtisanoa nykyisen ja aloittaa muuttovalmistelut. Tämän kaiken päälle olemme myös ottaneet ensimmäisiä konkreettisia askelia talon rakentamisen suhteen. Huh, helmikuussa voisi mahdollisesti ottaa vähän rauhallisemmin!

Lue lisää

Jälleen uusi järjestys olohuoneessa ja muutamia ajatuksia tulevasta vuodesta

Kuvassa vielä vanha järjestys…

Kirjoitin jo useampi viikko sitten valmiiksi kokonaisen julkaisun olohuoneemme uudesta, toukokuusta lähtien vallinneesta järjestyksestä. Ehdin ottaa huoneesta myös jo liudan kuvia, mutta sitten mielessäni alkoi kyteä ajatus siitä, että olohuoneen järjestys pitäisi jälleen muuttaa. Ryhdyin sitten tapojeni mukaisesti tuumasta toimeen ja nyt olohuoneemme kalusteet ovat taas vaihtaneet järjestystä. Lopputulos on edelleen jonkinlainen kompromissiratkaisu, sillä makuuhuoneemme sijaitsee yhä olohuoneessa. Nykyinen järjestys kuitenkin miellyttää silmiäni enemmän kuin edellinen ja se saa tässä vaiheessa riittää. Kaikkien näiden uudelleenkalustamisien ja kompromissiratkaisujen keskellä on nimittäin myös käynyt selväksi, että tämän kodin rajat alkavat tulla hyvin pian vastaan. Ehkäpä tätäkään huonejärjestystä ei tarvitse siis katsella liian kauaa.  Lue lisää

Tulevat asuntosuunnitelmat: tontti on, talo puuttuu

Olen muistaakseni maininnut täällä jo useasti, että meillä on uusia asuntosuunnitelmia. Kyseessä ei ole mitkä tahansa asuntosuunnitelmat, vaan olemme ostaneet tontin ja aiomme rakentaa talon vuonna 2020! Tai siis emme itse rakenna taloa (koska sellaisessa ei kukaan omaa elämäänsä ja turvallisuuttaan arvostava ihminen haluaisi asua) vaan rakennutamme talon. Kaikki suunnitelmat ovat vielä aika lailla alkutekijöissään ja voin sanoa, että tällaista suunnittelijaluonnetta kutkuttaa ajatus siitä, että voin viettää koko tulevan vuoden suunnittelemassa ja valitsemassa tulevan kodin yksityiskohtia lattiasta kattoon. Puutarhaunelmiakin voin kehitellä, sillä talon lisäksi tontille jää hyvin tilaa myös pihalle.  Lue lisää

Hiljaiseloa blogissa, kiireitä muualla sekä muutama ajatus Tuulisen päivän tulevaisuudesta

Blogissa on ollut hiljaista nyt muutaman kuukauden ajan. Osaltaan syynä siihen on se, että muuttamisen sijaan päätimme laittaa nykyisen kotimme koko järjestyksen uusiksi, joten vähäisellä vapaa-ajallani olen koneen äärellä istumisen sijaan mm. vaihtanut kaikkien kodin huonekalujen paikkoja, siirtänyt vaate- ja liinavaatekaappien sisällön uusiin sijainteihin, kiinnittänyt hyllyjä, tauluja ja verhoja sekä pohtinut kirjahyllyn järjestystä ja viherkasvien sijoituspaikkoja. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä kokopäivätyö, puutarhanhoito ja kesästä nauttiminen perheen kanssa, ei varsinaisesti tarvitse ihmetellä, miksi blogin tai edes Instagramin päivittäminen ole ollut prioriteettilistallani ylimmäisenä.

Toinen syy blogin viime aikojen hiljaiseloon on se, että tänne kirjoittaminen on tuntunut jotenkin työläältä. Viime kesänä ajattelin, että ehkä haluaisin jakaa blogissani enemmän kaikenlaisia höpinöitä ja mietteitä ikään kuin muistikirjamaiseen tyyliin. Tämä ei kuitenkaan koskaan tuntunut minusta täysin luontevalta. Mielikuvissani siinsi ehkä ajatus Internetin kultaisista Livejournal -ajoista, mutta nykytodellisuus on toinen. Nyt minusta tuntuukin siltä, että tuulisen päivän on aika palata takaisin juurilleen sisustus-, koti- ja puutarhablogiksi.  Lue lisää

Kuulumisia ja puutarhahommia

Nyt on vuorossa varsinainen sillisalaattikirjoitus viime aikojen kuulumisia, puutarhahöpinää ja vähän muuttomietteitä. Vuorossa on siis vähän sitä sun tätä, mikä voisi myös olla osuva nimi vuoden 2018 talvesta ja keväästä kertovalle omaelämänkerralleni, jos sellaisen kirjoittaisin.  Lue lisää

Tervetuloa uusi vuosi

Uutta vuotta on ehtinyt kulua jo pari viikkoa ja tämä blogikirjoitus on ollut tehtävälistallani yhtä kauan. Kiirettä on siis pitänyt, mutta rauhallisten joulunpyhien jälkeen kiire ja arki tuntuvat oikeastaan mukavilta asioilta. Vauhtia alkuvuoteen on tietysti tarjonnut kohta jo vuoden täyttävä Eino, mutta uusia aikatauluja ja arkielämän muutoksia on tuonut myös paluuni työelämään vanhempainvapaan jälkeen. Olen nyt tammikuussa aloittanut uudessa työssä ja Sam puolestaan on siirtynyt hetkeksi isyysvapaalle hoitamaan Einoa, kunnes päiväkotihoito alkaa myöhemmin kevättalvella. Vanha sanonta uudesta vuodesta ja uusista kujeista pitää siis paikkansa jo tämän vuoden osalta. Näin vuoden alussa olen myös tehnyt suunnitelmia tuulista päivää varten ja lisäksi vuoden 2018 tavoitelistallani on muutama muukin asia. Lue lisää

Viime aikojen kuulumisia ja viimeksi luettuja kirjoja

Täällä blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa, koska minulla ei ole oikein riittänyt aikaa eikä intoa istahtaa läppärin ääreen. Puutarha on vaatinut hoitoa, koti siivoamista, Eino hoivaamista ja omat aivoni maratonkatseluna Rakkaudesta puutarhaan -ohjelmaa ja Twin Peaksia. Näiden varsin tärkeiden aktiviteettien lisäksi olen mökkeillyt, käynyt synttäreillä, tehnyt pitkiä vaunulenkkejä ja löytänyt suosikkini tämän kesän jäätelöuutuuksista (Ingman Crunchy kaakaokeksi). Jossain välissä olen ehtinyt lukea myös kirjoja ja tuumin, että voisin jakaa täällä joitain ajatuksia lukemistani opuksista.  Lue lisää

Suunnittelijaluonteen oppivuodet

Viime aikoina olen pohtinut tulevaisuutta ja sitä, että kerrankin minulla ei ole täysin selkeitä suunnitelmia tulevaisuuden suhteen. Tiedän, että elämäni kiintokohtana ja keskipisteenä pysyy perhe, mutta monet asiat sen ulkopuolella tuntuvat tällä hetkellä enemmän tai vähemmän sumuisilta. Lue lisää