Joulukoristelusuunnitelmia sateisena perjantaina

tuulinenpaiva-fi-joulukoristelu-sohva

Ensi viikolla koittaa jo ensimmäinen adventti, joten tämän joulun koristelusuunnitelmat täytyy piakkoin toteuttaa. Tänä viikonloppuna ripustan ikkunoihin joulutähdet ja ensi viikonloppuna ovat vuorossa muut koristeet. Haluan saada ensimmäiseksi adventiksi paikoilleen oikeastaan kaikki koristeet paitsi joulukuusen, jotta ehdin nauttia koristeluista mahdollisimman kauan. Nyt olenkin koettanut visualisoida, miltä haluaisin kotimme joulutunnelman näyttävän tänä vuonna. Pohdinnat olen aloittanut olohuoneesta, sillä siellä vietämme jouluisin (ja muutenkin) suurimman osan ajastamme. 

tuulinenpaiva-fi-joulukoristelu-fanny-ja-alexander
Joulutunnelmaa Fanny ja Alexander -elokuvassa.

Mitään suurta shoppailutarvetta kodin koristeleminen jouluun ei vaadi, vaan lähinnä pohdin sitä, miten voin hyödyntää jo olemassa olevia koristeitani, tekstiilejä sekä erilaista askartelumateriaalia tänä vuonna. Ainoastaan joulukukat käyn ostamassa erikseen. Yleisesti ottaen en ole mikään minimalistisen joulun ystävä. Unelmieni joulu näyttää jotakuinkin samanlaiselta kuin joulukohtaus Fanny ja Alexander -elokuvassa (pois lukien kaikki irstailut ja muut ikävät asiat). Siksi olenkin hieman yllättynyt siitä, että tänä vuonna haluaisin olohuoneeseemme rauhallisen ja omalla mittapuullani varsin yksinkertaisen joulukoristelun. Ehkä on järjestysvimmani ansiota, etten kaipaa tänä vuonna ympärilleni paljoa krumeluuria tai ehkä syy piilee uudessa olohuonejärjestyksessämme, jota meillä ei ollut vielä viime vuonna. Joka tapauksessa luulen, että tänä jouluna osa koristeista jää joulutavaralaatikkoon odottamaan toisia jouluja.

tuulinenpaiva-fi-joulukoristelu-olohuone-kirjahylly

Olen kaavaillut, että tänä vuonna olohuoneemme joulutunnelma voisi syntyä valkoisen, vihreän ja kullan sävyillä. (Punaiset joulukukat sekä tekstiilit sijoitan tänä vuonna keittiöön ja makuuhuoneeseen.) Tämä väriskaala koskee siis lähinnä sohvatyynyjä, joulukukkia sekä muutamia koristeita. En ole jouluverhoihminen, enkä muutenkaan ala muuttamaan mitään huoneen merkittävämpiä sisustuselementtejä. Pienillä yksityiskohdilla voi kuitenkin vaikuttaa huoneen tunnelmaan merkittävästikin.

tuulinenpaiva-fi-joulukoristelu-inspiraatiota-pinterest
Vaaleaa jouluinspiraatiota Pinterestistä.

Olen yrittänyt haravoida Pinterestistä joulukoristeluinspiraatiota kaavailemissani värisävyissä, mutta enimmäkseen olen löytänyt vain kuvia, joissa tunnelma on joko aivan liian skandinaavisen pelkistetty tai sitten liian överi tai maalaisromanttinen. Nähtäväksi jää, millaisiin ratkaisuihin päädyn ensi viikonloppuna, kun kaivan joulukoristelaatikon esille ja alan oikeasti mallailemaan koristeita paikoilleen. Jännittävää!

tuulinenpaiva-fi-joulukoristelu-olohuone-marraskuussa

P.S. Pinterest -kuvien sekä Fanny ja Alexander -kuvan lähteet löytyvät klikkaamalla kuvaa.

 

Thinking about Christmas decorations on a rainy Friday afternoon. Next week is the first Advent, and I’ve begun thinking about how I want to decorate our living room for Christmas. Usually I’m not the greatest fan of minimalistic Christmas decorations, but this year I’m yearning to decorate our living room in a subtler and calmer way. I’ve already settled on a colour scheme of white, green and gold, which I’ll showcase in our flowers, textiles — like the pillows on the couch — and different kinds of small Christmas decorations. I tried to find some inspiration for my chosen colour scheme on Pinterest, but most of the time the vibe in the pictures wasn’t quite right. So the search continues! Anyways, I’m sure I’ll be able to create a cozy Christmas atmosphere in white, green and gold for the first Advent, even if I have to do a bit more searching; stay tuned for pictures at a later date!

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.