Viime aikojen kuulumisia ja viimeksi luettuja kirjoja

Täällä blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa, koska minulla ei ole oikein riittänyt aikaa eikä intoa istahtaa läppärin ääreen. Puutarha on vaatinut hoitoa, koti siivoamista, Eino hoivaamista ja omat aivoni maratonkatseluna Rakkaudesta puutarhaan -ohjelmaa ja Twin Peaksia. Näiden varsin tärkeiden aktiviteettien lisäksi olen mökkeillyt, käynyt synttäreillä, tehnyt pitkiä vaunulenkkejä ja löytänyt suosikkini tämän kesän jäätelöuutuuksista (Ingman Crunchy kaakaokeksi). Jossain välissä olen ehtinyt lukea myös kirjoja ja tuumin, että voisin jakaa täällä joitain ajatuksia lukemistani opuksista. 

Nämä eivät ole kirja-arvioita tai esittelyitä, vaan omia mietteitäni lukemistani teoksista. Olen huomannut, että monesti lukemani kirjat unohtuvat nopeasti ja joskus lainaan kirjastosta vahingossa kirjoja, jotka olen jo lukenut. Ei mikään valtava ongelma, mutta minusta olisi mukava muistaa myös jotain sellaisista teoksista, jotka eivät ole tehneet minuun pysyvää vaikutusta ja/tai nousseet lempikirjoikseni. Luulen myös, että tänne kirjoittaminen kannustaa minua tarttumaan useammin kirjaan kuin selaamaan kahdeksatta kertaa päivän aikana Instagramista söpöjä kissakuvia. Enemmittä höpinöittä, alla on siis muutamia ajatuksia viimeksi lukemistani kirjoista.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Luin eräästä blogista sekä Hesarista arvostelun Yanagiharan kirjasta ja kiinnostuin niin paljon, että ostin sen itselleni Adlibriksestä, sillä kirjaston jonotuslistalla olisin odottanut kirjaa vielä ensi vuonnakin. Yli 900-sivuinen järkäle tömähti postilaatikkoon muutaman päivän odotuksen jälkeen ja Einon hoidon (ja kaiken muun aikaa vievän puuhan) ohellakin ahmaisin kirjan muutamassa viikossa. Siitä huolimatta koko romaanista jäi vähän laimea olo.

Pieni elämä seuraa Jude -nimisen miehen vaiheita New Yorkissa ja tämän kamppailua lapsuuden ja teini-iän kauheiden kokemusten kanssa. Sivurooleissa pyörii joukko luovia newyorkilaisystäviä (arkkitehti, kuvataiteilija ja näyttelijä) sekä Juden entinen yliopistoprofessori vaimoineen. Päällisin puolin Judella on kaikki mainiosti; on työ, rahaa, ystäviä ja komea ulkonäkö, mutta lapsuuden traumaattiset kokemukset seuraavat mukana ja heittävät varjon kaiken ylle. Niin kauan kuin lukijoille ei paljasteta täysin, mitä nämä lapsuuden kokemukset ovat, säilyy romaanissa kiinnostava jännite. Mielestäni suurin syy kirjasta jääneeseen laimeaan vaikutelmaan, onkin se, ettei suuren salaisuuden paljastumisen jälkeen tarinassa ole enää samanlaista imua. Kirjan loppupuolisko on välillä vain raastavaa Juden lopullisen ratkaisun odottamista, sillä lukijalle käy nopeasti selväksi, ettei muuta tietä ulos ole. Tarinan loppupuoliskolla Juden kohtalo myös tipahtaa minusta aavistuksen liikaa pateettisen puolelle, kun kaikkien aikaisempien kärsimysten päälle kasataan vielä kohtalokas auto-onnettomuus. Voi olla, että tämä ratkaisu ärsyttää minua siksi, että olisin toivonut, että Juden tarina saisi onnellisen lopun. Kaikkien kamaluuksien jälkeen olisi ollut kohtuullista suoda poloiselle Judelle sekä lukijoille helpotusta, mutta kohtuullisuus ja oikea elämä eivät aina kohtaa, vaikka kuinka niin haluaisi.

Se, että välitän niin paljon Juden kohtalosta, kielii toki siitä, kuinka hyvin teoksen henkilöhahmot on rakennettu. Tämä olikin mielestäni parasta Pienessä elämässä. Oli helppo pujahtaa seuraamaan Juden kaveripiirin elämää, olla hetki nuorien, itseensä etsivien newyorkilaisten bileissä ja elää mukana Juden lapsuuden kurjuuksissa. Moniulotteisista henkilöistä, alun mukaansa imaisevasta tarinasta ja kauniista kielestä huolimatta, päällimmäisenä tunteena minulle jäi teoksesta jonkinlainen epämääräinen ahdistus. Kirjan takakannessa mainostettiinkin: ”Varaudu siihen, että Yanagiharan romaani vie järkesi, jäytää sydäntäsi ja kaappaa elämäsi hallinnan.” Tilanne ei ole sentään aivan niin paha, mutta tämän jälkeen tekee kyllä mieli lukea jotain, jossa on onnellinen loppu.

 

Rupi Kaur: Milk and Honey

En ole muutamaan vuoteen tullut lukeneeksi runoja, joten jo senkin vuoksi tuntui kivalta tarttua vaihteeksi runoteokseen. Rupi Kaurin runokokoelma on pompahdellut silmilleni siellä sun täällä internetin syövereissä, ja päätin lopulta hankkia sen itselleni, kun hyvä tarjous tuli vastaan. (Runokirjojen omistaminen on mielestäni muutenkin mielekkäämpää kuin kirjastosta lainaaminen, sillä runoja tulee luettua monta kertaa uudestaan.)

Kaurin runot pyörivät parisuhteen, feminismin, rodun ja identiteetin teemojen ympärillä. Tyyliltään runot ovat helposti lähestyttäviä ja jopa arkisia. Minulle tuli välillä tunne, että luen jonkun päiväkirjamerkintöjä, ja tätä vaikutelmaa vahvisti vielä se, että osa runoista on kuvitettu Kaurin omilla piirroksilla. Itse pidin runojen näennäisen yksinkertaisesta ilmaisusta ja voin hyvin ymmärtää, miksi teos on New York Timesin bestseller -listalla. Ihmissuhteisiin liittyvä aihepiiri ja päiväkirjamainen kirjoitustyyli saattavat yhdistelmänä johtaa helposti vaivaannuttavaan rakkausrunot.fi -tyyppiseen kokemukseen, mutta Kaurin teoksen kohdalla tämä ei onneksi toteudu.

 

Sandra Beijer: Det handlar om dig

Viimeisimmäksi olen lukenut jotain, johon en ole aikaisemmin koskenut eli ruotsalaisen nuortenkirjan. Sandra Beijer on naapurimaan suosituimpia bloggaajia ja Det handlar om dig on hänen esikoisromaaninsa. Olen lukenut Sandran pitämää blogia noin kahdeksan vuoden ajan ja olin jo tovin ajatellut, että voisin lukaista hänen kirjansa. Kun opus tuli sitten Adlibriksessä vastaan muutaman euron pokkarina, totesin tilaisuuteni tulleen.

Olen viimeisimpien vuosien aikana lukenut paljon ruotsalaisia blogeja ja lehtiä, ja myös kirjallisuuden lukeminen ruotsiksi tuntuu minusta nykyään luontevalta. Nuorille suunnatun kirjan kieli oli toki melko yksinkertaista, eikä eronnut paljoa ilmaisusta, joka on tullut tutuksi blogimaailmasta. Mietinkin, että Det handlar om dig olisi juuri sopivaa luettavaa nykypäivän yläaste- ja lukioikäisten ruotsintunneille. Nuoret myös luultavasti pystyisivät samaistumaan kirjan teini-ikäisiin henkilöihin, ihastumisen huumaan, kotibileisiin ja siihen, ettei kukaan ymmärrä. Näin lähes kolmekymppisen äiti-ihmisen vinkkelistä kirja tuntui kuitenkin lähinnä hauskalta ja todenmukaiselta kuvaukselta teinien dramaattisesta elämästä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Det handlar om dig tavoittaakin mielestäni teinin sielunmaiseman kiitettävästi ja pidin erityisesti siitä, ettei kirjasta jäänyt sellaista vaikutelmaa, että tässä aikuinen yrittää muistella, millaista oli olla teini-ikäinen ja rakastunut.

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *