Olohuoneen muodonmuutos, osa 2

Viime keväänä kirjoitin blogiini olohuoneemme muodonmuutoksesta. Olin keksinyt, miten huoneeseen saisi luotua myös ruokailutilan ja olin aivan varma siitä, että olohuoneen lopullinen järjestys oli löytynyt. Toisin kuitenkin kävi: uudistusvimma iski ja nyt olohuoneemme on jälleen uudennäköinen! 

Kaksi viikkoa sitten perjantaina kanniskelin Einoa ympäri olohuonetta ja viiden minuutin aikana löin jalkani sitteriin, penkkiin, palmuun ja rahiin sekä lähes pudotin kukkaruukun ikkunalaudalta. Mietin, että olohuoneelle on pakko löytyä parempikin järjestys, joka mahdollistaisi suuremman vapaan lattiatilan sekä sen, että pikkuvarpaani säästyisivät enemmiltä kolhuilta. Niinpä jälleen kerran lausuin Samin tultua töistä kotiin sanat: ”Olen vähän miettinyt tätä olohuoneen järjestystä”, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme myllänneet koko olohuoneen uuteen uskoon ja selailimme uusia sohvia internetistä. Ajankäytön kannalta tällaisen suuren sisustusprojektin aloittaminen ei ehkä ole kovin järkevää, kun samalla on hoidettavana muutaman kuukauden ikäinen vauva, mutta lopputulos on niin mainio, ettei edes pieni uupumus haittaa.

Olohuoneemme on tilana hieman haastava sisustaa, mikä tuli esille jo olohuoneen ensimmäisen muodonmuutoksen aikana. Kakluuni, kiinteät kaapistot, kaksi oviaukkoa ja suuri ikkuna asettavat kalusteiden sijoittelulle omat rajoitteensa. Pitkään olimmekin sitä mieltä, ettei vanha Lundian kirjahyllymme voi mahtua huoneessa kuin yhdelle seinälle, mutta nyt tarkemman mittailun jälkeen kirjahylly on vaihtanut paikkaa ja samalla ovat siirtyneet myös ruokailupöytä sekä sohva. Oikeastaan siis kaikki olohuoneen kalusteet ovat löytäneet uudet sijoituspaikat ja lisäksi myös kaksi taulua ja jalka- ja seinälamppu on siirretty.

Suurehko ruokailuryhmämme on nyt seinän vieressä, huoneen toisella reunalla. Uudella paikallaan pöytä tuntuu vievän vähemmän tilaa eikä se ole enää hallitsevin elementti huoneessa. Aikaisemmin sohvan yläpuolella riippunut taulu on myös löytänyt uuden paikan seinältä ruokapöydän takana. Jalkalamppu majailee tätä nykyä nurkassa ruokapöydän vieressä ja myös hattupäinen tiikerileidi -taulu on päässyt muiden taideteosten pariin ruokapöydän viereiselle seinälle.

Vaikka ruokapöydän siirtäminen uudelle paikalle toi huoneeseen runsaasti lisää avaruutta ja uutta ilmettä, on silti suurin muutos huoneessa uusi sohva. Vanha kirpparisohvamme sai siis väistyä uuden laiskanlinnan tieltä, sillä nykyisen järjestyksen myötä tarvitsimme olohuonetilaan ehdottomasti siromman ja matalan yksilön. Löysimme lopulta sopivan sohvan Ikeasta, ja voin todeta, etteivät meidän hyvin tarkat mitta- ja muut kriteerit mahdollistaneet valtavaa valinnanvaraa. Ikean Söderhamn on kuitenkin olohuoneeseemme koon puolesta juuri sopiva, siinä on mukava istua ja tarvittaessa sitä voi käyttää myös sänkynä yövieraita varten. Nappiostos siis! Sisäinen harakkani ja vanhoja esineitä ja kartanomiljöitä ihaileva kirpputorihaukkani piti vanhasta kullankeltaisesta sohvastamme paljon, mutta nyt oli selvästi aika muutokselle, enkä ole haikaillut vanhan sohvamme perään. Uusi turkoosinvihreä sohva luo olohuoneeseemme rauhallisemman tunnelman, antaa kirjavan iranilaisen maton loistaa sekä sopii kivasti yhteen myös ruokapöydän yllä olevan taulun vihreän sävymaailman kanssa.

Samalla kun hankimme uuden sohvan, päätimme myös laittaa olohuoneen vanhan kattolampun vaihtoon. Kaipasimme olohuoneeseen näyttävämpää valaisinta, sillä aikaisempi valkoinen valaisin alkoi tuntua persoonattomalta värikkäässä olohuoneessamme. Uusi kuparinhohtoinen lamppumme sopii mielestäni korkeaan olohuonetilaamme mainiosti ja lisäksi on hauskaa, että nyt sekä keittiön että olohuoneen kattovalaisimet ovat väreiltään valko-kuparisia.

Muita uusia hankintoja emme ole olohuonetta varten tehneet, eikä tilasta nyt puutukaan mielestäni mitään. Kuten edellisenkin olohuoneen muodonmuutoksen kohdalla, on huoneen viihtyvyys mielestäni nyt noussut aivan uusiin sfääreihin ja olen äärimmäisen iloinen siitä, että olen onnistunut ratkaisemaan olohuoneen tilankäyttöongelmat lähes pelkästään huonekaluja siirtelemällä. Nyt en kuitenkaan halua ryhtyä muuttamaan minkään kodin huoneen järjestystä hetkeen, vaan keskityn nauttimaan uudella sohvalla löhöilystä ja perhe-elämästä.

(Another) makeover for our living room. Around one year ago, I wrote about our living room makeover. Back then, I was convinced that I had finally found the perfect layout for our living room space. However, a few weeks ago, it had become apparent that our living room had too little free floor space, what with all the baby stuff that we now have lying about. I decided there and then that there had to be a better way to organise our living room space, and after one long weekend, we have (once again) reorganised the entire room!

We moved all the furniture, and I think that the room feels a lot more spacious than before. Another big change is our new comfy couch from Ikea, which fits nicely under our living room window. I love the couch’s greenish colour, and it also matches well with the large artwork that now hangs on the wall behind our dining table. We also got a new ceiling lamp from Ikea to bring a bit of  new life to our living room. 

I couldn’t be more pleased with our newly-organised living room, and now I think that we have finally discovered the perfect layout for the space.

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *