Valinnanvaikeus joululeivonnaisten äärellä

Yksi joulun parhaista puolista on mielestäni leivonnaiset. Aina joulunalusaikaan selaan läpi lehtiä ja keittokirjoja ja suunnittelen mielessäni, mitä kaikkea ihanaa leipoisin juuri tänä vuonna. Suunnitelmissani siintää usein aivan liikaa kaikkea pikkuleivistä ja pullista kakkuihin asti, mutta onnekseni olen aina tullut järkiini ennen joulua ja toteuttanut vain osan suureellisista joululeivontasuunnitelmistani. Kun joulupöytään ei istahda kuin muutama ihminen, on turha leipoa sekä pipareita, torttuja, hedelmäkakkua, muffinsseja, suklaakakkua, limppua että kotitekoisia makeisia.  Lue lisää

Piparkakut videolla ja oma piparireseptini

Joulun piparkakut on omassa perheessäni leivottu aina itsenäisyyspäivänä ja olen jatkanut samaa perinnettä myös omassa kodissani. Tiistaina meillä soivat siis joululaulut ja vietimme muutaman tunnin piparien paiston parissa. Tein piparien leivonnasta pienen videon ja linkin takana jaan myös oman piparireseptini, jonka olen saanut äidiltäni.  Lue lisää

Biscotti – ihana keksi Italiasta

tuulinenpaiva-fi-biscotti-ja-tee

Leivon todella harvoin keksejä, enkä oikeastaan osta keksejä edes kaupasta kuin joitain juhlatilaisuuksia varten.  Keksit ovat toki hyviä, mutta useimmiten jokin muu leivonnainen tai makeinen vie voiton. On kuitenkin yksi keksi (joulupipareiden lisäksi), joka on löytänyt paikkansa suosikkileivonnaisteni listalta: biscotti.  Lue lisää

Kesälauantai videolla

Tein viime lauantaista pienen videopätkän! Oli täydellinen kesäpäivä; grillasimme ja vietimme aikaa omalla pihalla ja lisäksi hoidin kasveja ja leivoin kirsikkapiirakan.

tuulinen päivä -blogilla on nyt muuten myös oma YouTube -kanava – löydät sen täältä!

I made a short video about last Saturday! It was a perfect summer day – we spent some time in our yard, barbequed some salmon, and I also took care of the plants in the garden and baked a cherry pie.

tuulinen päivä now also has its own YouTube channel –  you can find it here!