Yläkerran uusi järjestys: nukkumasopesta leikkihuoneeksi

Kummasti kaikki aika on tuntunut tämän talven aikana valuvan jonnekin työnteon, nukkumisen, siivoamisen, ruoanlaiton, pyykinpesun, kaupassa käymisen, palikkatornien rakentelun ja muun Einon kanssa hengailun välimaastoon. Kaikki edellä mainitut aktiviteetit ovat minusta mukavia (no paitsi ehkei pyykinpesu) ja rakastan arkea, mutta vapaa-ajan määrä on ollut viime kuukausien aikana kortilla. Tämäkin blogipostaus on odottanut kirjoittamista vähintään kolme viikkoa, mutta jotenkin iltojen vähäisillä vapailla hetkillä minua on vetänyt puoleensa enemmän sohva ja hömppäohjelmat kuin tietokone ja kirjoittaminen. Ehkäpä nyt kun ulkona on viimein valoisaa myös klo 17 jälkeen ja kylmimmät talvikelit hellittävät, alkaa minua kiinnostaa iltaisin muutkin asiat kuin sohva, viltti ja hiilihydraatit. Kuluneen viikon aikana olen monena iltana kuitenkin jo miettinyt, että olisi ihanaa löytää aikaa kirjoittamiselle. Päätin aloittaa siis tästä tehtävälistalla jo pidempään roikkuneesta blogijutusta. Lue lisää

Makuuhuoneen uudet tummat ja kiiltävät vaatteet (tai samettifanin tunnustukset)

Syksyn aikana samettisilta sisustustuotteilta ei ole voinut välttyä, jos on edes sivusilmällä sattunut vilkaisemaan Pinterestiä, Instagramia tai mitä tahansa sisustuslehteä. Omassa kodissanikin samettiset asiat ovat olleet esillä jo pitkään: yläkerrassamme on samettinojatuoli, vielä alle vuosi sitten meillä oli samettinen sohva ja liinavaatekaapissamme lojuu ainakin 5 erilaista samettityynyliinaa. (Teini-ikäisenä käytin myös ahkerasti samettihousuja ja muistan myös yhden vihreän samettiviitan…) Nyt tällaisella samettihaukalla pitäisi olla siis varsinaiset kissanpäivät, kun kaupoista löytyy kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat samettiset asiat verhoista pikkupöksyihin. Lue lisää

Onnistunut heräteostos: uusi matto makuuhuoneessa

Viime viikonloppuna kävimme Ikeassa hakemassa muutaman oleellisen tarvikkeen, ja samalla tapahtui klassinen ”ei meidän tätä kyllä pitänyt ostaa, mutta otetaan, kun se on niin edullinen” -skenaario. Tällä kertaa Ikean rosvosektori oli itämaisten mattojen osasto. Siellä oli nimittäin pino mattoja puoleen hintaan ja niin siinä tietysti kävi, että mukaamme lähti yksi.  Lue lisää

Tuumasta toimeen – yläkerran uusi järjestys

Muutamia päiviä ennen joulua istuin asuntomme yläkerrassa ja mietin, että jokin on vialla koko yläkerran tilankäytössä. Ajatus ei pälkähtänyt päähäni joulunalusviikolla suinkaan ensimmäistä kertaa, vaan olen aikaisemminkin pohtinut yläkerran järjestystä ja huonekalujen paikkoja on vaihdettu useasti tässä asunnossa viettämiemme puolentoista vuoden aikana. Mikään ratkaisu ei ole kuitenkaan tuntunut täysin tyydyttävältä ja yläkerrassa on mielestäni ollut jatkuvasti jotenkin keskeneräinen tunnelma. Lastenhuonetilan tekeminen yläkertaan pisti kuitenkin ajatteluani hieman uusiksi ja luulen, että asuntomme yläkerta on viimein saanut lopullisen järjestyksensä!  Lue lisää