Syyspuuhat puutarhassa

Taisin jo viime vuonna kirjoittaa, että kaikista puutarhanhoitoon liittyvistä asioista pidän eniten niistä, jotka tehdään syksyisin. Sama pitää paikkansa yhä: haravoiminen on parasta, kukkasipulien istuttaminen ihanaa ja pihan siistiminen talvikuntoonkin ihan mukavaa. Viime viikonloppuna pääsin ilokseni jälleen näihin puuhiin ja nappasin samalla muutamia kuvia.  Lue lisää

Puutarhakuulumisia viileän kesän jälkeen

Sekä kalenteria että seuraavien kymmenen päivän säätiedotusta katsomalla voi tehdä päätelmän, että kesä on saapunut päätepisteeseensä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että myös paras puutarhakausi vetelee jo viimeisiään tämän vuoden osalta. Nyt on siis oiva aika kirjata ylös, mitä pienelle pihalleni ja viljelylaatikoilleni on kuulunut tämän kesän aikana.  Lue lisää

Juhannusviikon pihakuulumiset

Kesä on edennyt jo pitkälle ja juhannuskin on ohi, joten puutarhapäivitys voisi olla paikallaan. En ole alkukesän aikana ehtinyt kuluttaa aivan niin paljoa aikaa puutarhanhoitoon kuin olisin halunnut, mutta siitä huolimatta pihalleni kuuluu oikein hyvää. Seuraavaksi pieni puutarhakatsaus siis!  Lue lisää

Tämän vuoden kasvilavasuunnitelmat

Kohta koittaa jo toukokuu, ja viljelykausi alkaa. Alun perin olin suunnitellut laittavani kasvilavat kuntoon pääsiäispyhien aikana, mutta säiden jumalat olivat eri mieltä. Vielä toistaiseksi kasvilavat odottavat siis kevätsiivousta, mutta eiköhän senkin aika koita viimeistään vappuviikonloppuna. Nyt olen kuitenkin saanut valmiiksi tarkemmat suunnitelmat siitä, mitä istutan lavoihin tänä vuonna ja mille paikoille, joten olen valmiina istutuspuuhiin heti kun ilmat vain hieman lämpenevät.  Lue lisää

Kasvilavajuttuja ja siemenostoksia kevättä varten

Viime päivien aikana sää Turussa on ollut harvinaisen ankea ja harmaa, mutta keväiset puutarhasuunnitelmani etenevät hyvää vauhtia. Olen nimittäin ehtinyt jo päättää, mitä istutan kasvilavoihin tänä vuonna ja olen jopa tilannut siemeniä Hyötykasviyhdistykseltä jossain vauvan syöttämisen ja vaippojen vaihdon välillä. Viime kesän ensimmäisistä kasvilavaviljelykokemuksista oppia ammentaneena en kuitenkaan höpsähtänyt aivan täysin siemenpussiostoksilla, vaan pysyin melko hyvin etukäteissuunnitelmissani. Nyt pitäisi vain malttaa odottaa viljelykauden alkua!  Lue lisää

Puutarhamietteitä helmikuussa

Viimeistään helmikuussa minuun iskee aina vakava vehreyden kaipuu, ja tämä vuosi ei ole poikkeus, vaikka kotona minut pitääkin kiireisenä muutaman viikon vanha Eino. Kukkapenkit ja kasvilavat ovat vielä jäässä, mutta sisällä kakluunin lämmössä suunnittelen jo innoissani tulevan kesän istutuksia ja unelmoin ensimmäisistä lämpimistä kevätpäivistä omalla pihalla.  Lue lisää

Sunnuntai syyspuutarhassa

tuulinenpaiva-fi-syyspuutarha-kottikarry

Oma pieni puutarhani näyttää tällä hetkellä varsin syksyiseltä. Kukkapenkeissä muutamat kasvit ovat vielä vihreitä ja maksaruoho kukkii yhä, mutta muutoin väriä pihalle tuovat lähinnä syksyiset lehdet. Kasvilavoissa porskuttavat enää ainoastaan lehti- ja palmukaali sekä persilja. Vaikka kasvilavat näyttävätkin nyt oudon tyhjiltä pitkän kesän jälkeen, näyttää piha kokonaisuudessaan syysasussaan todella tunnelmalliselta.  Lue lisää

Puutarhan syyspuuhat: kukkasipuleita, kanervia ja siivousta

tuulinenpaiva-fi-syyspuuhat-kukkasipulien-istutus

Viime viikonloppu oli viileä ja aurinkoinen ja sää oli juuri sopiva syksyiseen puuhasteluun pihalla. Suunnitelmissani oli kesäisten ruukkuistutusten vaihtaminen syksyisempiin, kasvilavojen siistiminen, kukkasipulien istuttaminen ja puutarhakalusteiden vieminen talvisäilöön. Mielestäni puutarhan syyspuuhat ovat jopa mukavampia kuin keväiset tai kesäiset vastineensa. Tämä voi tietysti johtua siitä, että syksy on lempivuodenaikani, mutta joka tapauksessa on kiva puuhastella raikkaassa ulkoilmassa ja laittaa piha kuntoon talvea varten.  Lue lisää

Matkalla urbaaniksi puutarhuriksi osa 2: Perennapenkit

tuulinenpaiva.fi-garden-in-the-shade

Mitä olisi puutarha ilman kukkia? Väritön ja yksitoikkoinen paikka nyt ainakin, ja juuri sellainen pihamme oli vielä viime kesänä. Kun muutimme asuntoomme viime elokuussa, pihaa reunusti yhdellä puolella pensasaita ja siihen vehreys sitten jäikin – jos erinäisiä rikkaruohoja ei lasketa mukaan. Pihalla oli soraa, laatoitettu patioalue sekä yksi valmis kukkapenkki, jossa kasvoi rehevien perennojen sijaan heinää ja muutama mehitähti. Pensasaidan alapuolella kasvoi lisäksi yksi surullinen valkoinen pioni, joka herätti puutarhankaipuusta kärsineet kasvatusvaistoni ja vaikutti varmasti myönteisesti asunnon vuokrauspäätökseen. Vielä tästä sorakentästä tulisi viihtyisä piha ja pionin pelastaisin aivan ensimmäiseksi!  Lue lisää