Tämän vuoden kasvilavasuunnitelmat

Kohta koittaa jo toukokuu, ja viljelykausi alkaa. Alun perin olin suunnitellut laittavani kasvilavat kuntoon pääsiäispyhien aikana, mutta säiden jumalat olivat eri mieltä. Vielä toistaiseksi kasvilavat odottavat siis kevätsiivousta, mutta eiköhän senkin aika koita viimeistään vappuviikonloppuna. Nyt olen kuitenkin saanut valmiiksi tarkemmat suunnitelmat siitä, mitä istutan lavoihin tänä vuonna ja mille paikoille, joten olen valmiina istutuspuuhiin heti kun ilmat vain hieman lämpenevät.  Lue lisää

Kasvilavakuulumisia elokuun alussa

tuulinenpaiva.fi-kasvilavat-kurpitsa

Pihamme on suurten lehtipuiden ympäröimä. Talon toisella puolella on valtava hopeapaju ja toisella puolella suuri jalava. Kiinnitän puiden olemassaoloon jälleen enemmän huomiota, sillä ensimmäiset lehdet ovat jo pudonneet pihallemme. Kohta täytyy kaivaa harava esille varastosta ja ryhtyä suosikkipuuhaani haravointiin. Kasvilavoissakin alkaa näkyä jo, että eletään kesän loppupuolta. Kasvilavat pullistelevat kasveja ja kypsyviä vihanneksia, mutta joidenkin kasvien osalta satokausi taas on jo mennyt ohi. Tässä pientä päivitystä lavojen kuulumisiin!  Lue lisää

Kasvilavakuulumisia: salaatteja, yrttejä, sokeriherneitä ja muutama kirva

tuulinenpaiva.fi-raised-garden-bed-in-july

Kesä on hiipinyt jo heinäkuun puoliväliin ja kasvilavat pihallamme ovat olleet pystyssä jo kolmen kuukauden ajan. Satokausi on pyörähtänyt nyt toden teolla käyntiin ja ajattelin, että pieni katsaus kasvilavojen kuulumisiin voisi olla paikallaan!  Lue lisää

Matkalla urbaaniksi puutarhuriksi osa 3: Vuokrapihan muodonmuutos

tuulinenpaiva.fi-garden-in-june4

Olisi hienoa omistaa iso tontti marjapensaineen, omenapuineen ja kasvihuoneineen, mutta koska asun toistaiseksi vuokralla, on tyydyttävä aavistuksen vaatimattomimpiin puitteisiin. Vuokrapihasta voi siitä huolimatta luoda aivan yhtä viihtyisän ja vehreän keitaan kuin omistuspihastakin – tarvitaan vain hieman kekseliäisyyttä ja ahkerointia.  Lue lisää