Verhot takaisin ikkunoihin!

tuulinenpaiva.fi-living-room-curtains-in-the-spring

Olen viime vuosien aikana selaillut runsaasti pohjoismaalaisia sisustuslehtiä ja blogeja ja pannut merkille yhden asian: ikkunoista puuttuvat verhot. En osaa tarkalleen sanoa, missä vaiheessa tämä verhoton ikkunatrendi on aloittanut leviämisensä, mutta nykyään verhottomat ikkunat alkavat olla ns. trendikkäissä sisustuksissa enemmän normi kuin poikkeus. Esimerkiksi tämän vuoden talven ja kevään aikana ilmestyneiden Koti & Keittiö -lehtien sivuilta bongasin verhot ikkunoista vain muutaman kerran, vaikka lehdissä esiteltiin kymmenittäin sisustuksia aina tavallisista kodeista lehteä varten stailattuihin sisustusjuttuihin. Itse en tätä verhotonta sisustustrendiä käsitä. 

Olen suuri verhojen ystävä ja mielestäni oikeanlaiset verhot sopivat kotiin kuin kotiin. Verhot pehmentävät huoneen ilmettä sekä tuovat lisää kodikkuutta ja lämpöä esteettisten arvojen lisäksi myös ihan konkreettisesti torjumalla vetoa ikkunoista. Monilla uusien talojen asukeilla on varmasti niin tiiviit ikkunat, ettei verhoja tarvita vedon torjumiseen, mutta viimeiset lähes neljä vuotta vanhoissa taloissa asuneena, voin sanoa, että talvipakkasilla verhoista on ollut merkittävää hyötyä huoneen lämpötilan kannalta. Verhot parantavat lisäksi tilojen akustiikkaa sekä toimivat näkösuojana, mikä on ainakin kaupungissa asuessa mielestäni oleellista. Itse en ainakaan halua asua verhottomassa akvaariossa kaiken kansan katsottavana, vaan mielestäni on mukavaa, että tarvittaessa verhot voi vetää ikkunoiden eteen.

tuulinenpaiva.fi-kitchen-white-curtains2

Minun on erityisen vaikea ymmärtää, miksi verhoja kaihdetaan nykyään juuri pohjoismaalaisissa sisustuksissa. Useimmiten muistan lukeneeni perusteeksi verhottomuudelle sen, että verhottomista ikkunoista valo pääsee tulvimaan sisälle. Totuus on kuitenkin, että täällä on puolet vuodesta pimeää kuin haudassa. Syys- ja talvikuukausina ikkunoista aukeavat synkät maisemat eivät tarjoa erityistä katsottavaa ja pimeällä valaistut ikkunat ovat kadulla kulkijoille kuin näyteikkunoita suoraan ihmisten koteihin. Verhot sen sijaan kehystävät ikkunoita kauniisti ja tuovat samalla kotiin lämpimämmän ja suojaisemman tunnelman. Kesälläkään verhot eivät mielestäni merkittävästi estä valoa pääsemästä huoneisiin. Itse olen esimerkiksi valinnut keittiöön ilmavat valkoiset verhot, jotka eivät pimennä huonetta lainkaan, mutta tarjoavat tarvittaessa kyllä pientä näkösuojaa.

tuulinenpaiva.fi-white-curtains-in-the-kitchen

Verhottomat huoneet näyttävät mielestäni usein kylmiltä ja kolkoilta, mikä on varsin ikävää maassa, jonka keskilämpötila on alle +8 astetta. Itse haluan tuntea olevani kotonani lämpimässä, pehmeässä ja viihtyisässä kotipesässä, enkä viileästi sisustetussa avarassa tilassa, jossa valo kimpoilee valkoisiksi lakatuista lattioista, valkoisiin seiniin ja taas ulos suurista verhottomista akvaarioikkunoista.

tuulinenpaiva.fi-living-room-curtains

Olen harkinnut olohuoneemme verhojen vaihtamista syksyllä. Nykyiset sinivalkoiset Ikean verhomme on ostettu edelliseen asuntoomme ja ne ovat tänne liian lyhyet. Tarpeeksi pitkiä valmisverhoja on vaikea löytää olohuoneeseemme, jossa huonekorkeutta riittää yli kolme metriä, joten minun täytynee ryhtyä itse ompelupuuhiin. Ennen kangaskaupoille ryntäämistä, täytyy kuitenkin pohtia tarkkaan, millaiset verhot huoneeseen parhaiten sopisivat. Aiemmissa asunnoissa olen vaihdellut verhoja vuodenaikojen mukaan, sillä tavallisen korkuisiin huoneisiin sopivat kaikki sukulaisilta lahjaksi saadut verhot, jotka nyt ovat viikattuina kaapissa. Tänne en kuitenkaan viitsisi hankkia useampia verhoja, sillä pitkiin verhoihin tarvitaan paljon kangasta, jolloin verhoista tulee tietysti myös kalliimmat. Uusien verhojen hankkiminen tuntuu kuitenkin innostavalta, sillä verhot vaikuttavat merkittävästi huoneen kokonaisilmeeseen. Uusilla verhoilla koko olohuone tuntuu varmasti taas aivan erilaiselta!

tuulinenpaiva.fi-kitchen-white-curtains

Bring curtains back! For the past few years, I’ve noticed a growing trend in Nordic interior magazines and blogs where people like to leave their windows without any curtains. I find this trend perplexing. People justify this by saying that the light pours better into the room when there are no curtains in the way. I think that this is a poor reason for abandoning curtains, especially in the Nordic countries, where it’s dark for half the year! In the gloomy autumn and winter months, curtains help to make the dark windows even just a bit more interesting and they also provide a visual barrier from the streets outside. In the summer time, one can also choose light and airy curtains that don’t block any light from pouring in from the windows while still bringing some personality into the room. I also think that curtains help provide warmth and coziness to a home, which is especially important in Finland, where the yearly average temperature is less than +8 degrees Celsius!

 This autumn, I’m going to change the curtains in our living room, and I can’t wait to see how the room will look then!

Tallenna

Tallenna

4 vastausta artikkeliin “Verhot takaisin ikkunoihin!”

  1. Liimaatko ikkunoihin talveksi paperit? Veto loppuu ja eron huoneen lämpimyydessä huomaa selvästi.
    Verhot on helppo ja suht edullinen tapa vaihtaa huoneen ilmettä. Kiva blogi sinulla!

    1. Hei, kiitos kommentista! En ole liimannut papereita ikkunoihin, mutta voisi kyllä kokeilla. Nykyisessä asunnossa onneksi yläkerran (makuuhuone) ikkunat ovat aika tiiviit, joten vetoa tulee lähinnä alakerrassa. t. Tuuli

  2. Modernissa sisustuksessa verhot jätetään usein pois, jos halutaan luoda vaikutelmaa sisätilan jatkumisesta ulkopuolelle. Ulkomaisissa arkkitehtuuri- ja sisustuslehdissä on tästä hätkähdyttäviäkin esimerkkejä. Joskus lattiaan asti ulottuvan ikkunan molemmin puolin on saatettu sijoittaa sora- tai kivipenkki niin, että se näyttää ikään kuin menevän ikkunan läpi. Joskus huoneen lattiamateriaali jatkuu samana kiinteän ikkunaseinän ulkopuolella. On myös taloja, joissa yhdellä sivulla on vain laipiosta lattiaan ulottuvia ikkunoita, eikä yhtään verhoa. Ehkä tämä sisä- ja ulkotilan välistä eroa häivyttävä muoti, josta itse pidän kyllä oikein paljon, on omalta osaltaan vaikuttanut verhojen häviämiseen muistakin sisustuksista.

    Tuli mieleen eräs arkkitehtuuria käsittelevä ohjelma, jossa filosofi Alain de Botton kritisoi englantilaisten lähiöiden uusvanhaa, hieman mautonta pseudo-edwardilaista arkkitehtuuria. Englantilaiset vaativat, että uudestakin talosta löytyy tietyt anakronistiset piirteet yhtä varmasti kuin suomalainen odottaa jokaiselta ikkunalta samanlaisia, vaaleanharmaita sälekaihtimia. De Botton käytti brittipariskuntaa hollantilaisessa omakotitalossa, jossa oli suuret ikkunat. Britit ihmettelivät, eikö tunnu hassulta, kun naapureilla on näköyhteys omaan kotiin, mutta hollantilaiset sanoivat, ettei se haittaa: ”Vilkutamme heille.” Oli mielenkiintoista huomata, miten juuri ikkuna on se elementti, joka määrittää käsityksiä omasta tilasta ja suhtautumista moderniin asumiseen.

    Verhot ovat sinänsä käteviä ja usein jopa tyylikkäitä ja muuta sisustusta täydentäviä. Itselläni on ikkunoissa kuviottomat valkoiset puuvillaverhot, jotka jätin pesun jälkeen tarkoituksella hieman ryppyisiksi. En koskaan vedä niitä ikkunoiden eteen, mutta nykyinen sisustus näyttää paremmalta niiden kanssa.

    1. Kiitos kommentista, Kalevi! Hyviä pointteja ja myönnän kyllä, että joissain arkkitehtuuriltaan hienoissa kohteissa verhottomuus voi olla paikallaan. Usein kuitenkin juuri sisustuslehti- ja blogimaailmassa verhot on jätetty pois ns. tavallisten kerrostaloasuntojen ja pakettitalojen ikkunoista, joita ainakin minun mielestäni verhot usein vähän kaunistaisivat. 🙂 t. Tuuli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *