Mitä olisi puutarha ilman kukkia? Väritön ja yksitoikkoinen paikka nyt ainakin, ja juuri sellainen pihamme oli vielä viime kesänä. Kun muutimme asuntoomme viime elokuussa, pihaa reunusti yhdellä puolella pensasaita ja siihen vehreys sitten jäikin – jos erinäisiä rikkaruohoja ei lasketa mukaan. Pihalla oli soraa, laatoitettu patioalue sekä yksi valmis kukkapenkki, jossa kasvoi rehevien perennojen sijaan heinää ja muutama mehitähti. Pensasaidan alapuolella kasvoi lisäksi yksi surullinen valkoinen pioni, joka herätti puutarhankaipuusta kärsineet kasvatusvaistoni ja vaikutti varmasti myönteisesti asunnon vuokrauspäätökseen. Vielä tästä sorakentästä tulisi viihtyisä piha ja pionin pelastaisin aivan ensimmäiseksi!
Alussa oli sorakenttä, rikkaruohoja ja lapio
Viime syksynä ahkeroimme pihalla ja teimme pohjatyöt perennapenkkejä varten. Perustimme kolme uutta penkkiä ja siivosimme jo pihalla olleen kukkapenkin rikkaruohoista. Lapion varressa sai huhkia toden teolla ja kaivoimme ylös maasta mm. vanhoja pihalaattoja sekä auton akun. Onneksemme bongasimme maaperästä sinne kuulumattomien esineiden lisäksi myös runsaasti matoja, joten pihan maaperä ei ole täysin kelvottomassa kunnossa. Lisäsimme penkkeihin toki myös runsaasti uutta puutarhamultaa. Lopuksi reunustimme penkit pihalta löytyneillä sekä puutarhamyymälästä hankituilla kivillä. Yhden perennapenkin taakse laitoimme myös reunanauhan, joka toivottavasti estää pensasaidan alla kasvavan aluskasvillisuuden leviämisen kukkapenkkiin.
Kasvihankintojen äärellä
En ole vielä ainakaan ekspertti puutarha-asioissa. Yritin kuitenkin tehdä viime syksynä taustatyötä ja pohdin tarkasti, millaiset perennat pihallamme voisivat menestyä. Tein tarkat istutussuunnitelmat ja muistilaput taskuissa lähdimme viime syksynä retkelle puutarhamyymälään, jossa kaikki perennojen taimet myytiin isoilla aleprosenteilla. Myymälässä kävi kuitenkin klassisesti: valinnanvaraa oli niin paljon, että hairahduin ostamaan myös muutamia lajeja, joita ei ollut tekemissäni suunnitelmissa. Tämä ei loppupeleissä osoittautunut vaaralliseksi, sillä tarkat suunnitelmani muuttuivat viimeistään tämän kevään aikana enemmänkin suuntaa antaviksi. Parhaillaan pihallamme kasvaakin kaikenlaista, jota en sinne suunnitellut laittavani.
Istutimme osan pihan perennoista siis jo viime syksynä, ja suurin osa kasveista selvisi hienosti ensimmäisestä ankarasta talvestaan. Keväällä selväksi kävi kuitenkin se, että penkit näyttivät viime syksyn istutuksista huolimatta melko paljailta. Puutarhamyymälästä ostetut taimet olivat suhteellisen pieniä, emmekä olleet istuttaneet niitä syksyllä kovin tiivisti. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri. Vanhempani muuttivat rivitalosta kerrostaloon toukokuussa, joten saimme käydä kaivamassa heidän pihaltaan perennoja omalle pihallemme. Uusilla lisäyksillä perennapenkit alkoivatkin näyttää jo huomattavasti rehevimmiltä.
Oppitunti kärsivällisyydessä
Perennapenkkien perustaminen ei käy käden käänteessä ja omatkaan penkkini eivät ole vielä niin kukoistavan näköiset kuin niiden toivoisin olevan – huolimatta äidin pihalta saaduista perennoista ja vuoden kestäneestä uurastuksesta. Kasvit eivät ole yksinkertaisesti vielä ehtineet juurtua ja kasvaa tarpeeksi suuriksi. Perennapenkkien perustaminen onkin hyvä oppitunti kärsivällisyydessä. Pihalta pelastettu valkoinen pioni ja äidin pihalta saadut vaaleanpunaiset pionit harmistuivat siirto-operaatioistaan niin paljon, että kukat jäävät tänä vuonna vain haaveeksi, mutta ehkä ensi kesänä voin jo tuoksutella oman pihan pioneja. Syksyllä istutin myös kasan kukkasipuleita: tulppaaneja, narsisseja, krookuksia, ukkolaukkoja ja lumikelloja. Näistä vain tulppaanit nousivat pintaan, mutta ehkä ensi syksynä onnistun myös muiden sipulikasvien kanssa. Puutarhanhoidossa ei auta hötkyillä, eikä ikinä voi olla aivan varma lopputuloksesta. Toisaalta juuri sen takia puutarhanhoito onkin niin hauskaa. Suurella mielenkiinnolla odotan, miltä perennapenkkini näyttävät ensi vuonna!
On my way to becoming an urban gardener part 2: The perennial flower beds. When we moved to our apartment, I was determined to transform our drab, gravel-filled yard into a colourful and lush garden. Last autumn, we did the ground work for the perennial flower beds and also planted some of the perennials. This spring, we received even more perennials from my mother’s garden, and now our yard is on its way to becoming the lush garden of my dreams. However, it takes time for the new perennials to grow, so I might have to wait awhile before my flower beds look as grand as my mother’s. That is just a part of gardening, though, and I can’t wait to see how my perennial flower beds will look like next summer!
