Puutarhasuunnitelmia vuodelle 2021

Ulkona on monta kymmentä senttiä korkeat kinokset, joten on sopiva aika alkaa miettiä tulevaa puutarhavuotta ja mietittävää siinä todella riittääkin. Edessä on nimittäin koko pihan kokonaissuunnitelman teko ja sen toteuttaminen sitten vähitellen tulevana kesänä ja tulevina vuosina. Suunnitelmat pihan suhteen ovat jo melko pitkällä ja ajattelin kertoa tässä niistä tarkemmin sekä siitä, mihin pihahommiin ryhdymme tämän vuoden puolella.

Rikkaruohoa on siinä monenlaista…

Mitä pihalla on jo tehty

Ennen kuin valotan pihan kokonaissuunnitelmaa, voin kertoa, mitä pihatöitä olemme jo ehtineet tehdä. Viime kesä meni enimmäkseen uuteen kotiin asettautumisessa, mutta saimme kuitenkin aikaiseksi laatoittaa osan etupihan kulkureiteistä. Tämä työ odottaa tosin vielä viimeistelyä tulevana keväänä, mutta ainakin työ on saatu hyvin alkuun.

Syksyn suururakkana taas toteutimme tontin sivurajoille (ja osittain etualalle) pensasaidan istuttamisen. Yli 200 isotuomipihlajan taimen istuttamisessa ja istutusojan kaivamisessa oli valtava työ. Maan kaivuuta helpottamaan vuokrasimme yhdeksi viikonlopuksi pienen kaivurin, joka tuli tarpeeseen, sillä käsipelillä savimaan kaivamisessa olisi kulunut viikonlopun sijaan viikkoja. Isotuomipihlaja-aitamme on nyt kuitenkin siis saanut kasvaa paikoillaan lokakuusta lähtien ja tulevana keväänä se leikataan matalaksi, jotta taimet lähtevät haaroittumaan hyvin ja aidasta tulisi tiheä. Tuntuu hyvältä, että ainakin tämä iso urakka on jo saatu alta pois.

Maanmuokkaus pensasaitaa varten käynnissä.
Hommat edistyvät!

Pihan kokonaissuunnitelma hahmottumassa

Pihalaattoja on asennettu ja pensasaita on siis lähes kokonaisuudessaan istutettu, mutta kaikki muut suunnitelmat odottavat vielä toteuttamista. Suunnitelmien teon aloitin jo viime kesänä, kun katselin rikkaruohojen peittämää pihamaatani ja pohdin, millaisen puutarhan haluaisin ja mihin pihamme tarjoaa mahdollisuuksia. Syksyllä hahmottelin suunnitelmia paperille ja nyt talven aikana olen vielä hionut suunnitelmiani ja karsinut niistä turhuuksia pois. Suunnitelmia laatiessani olen nimittäin kuullut päässäni Monty Donin rauhallisen äänen, joka kysyy, oletko aivan varma, että pystyt toteuttamaan tämän kaiken? Voisiko suunnitelmaa vielä yksinkertaistaa?

Kirjoittajan huomio: Tämän julkaisun kirjoittamisen jälkeen suunnitelmaan on tullut muutoksia erityisesti kukkapenkkien osalta – uudet päivitetyt suunnitelmat ovat tulossa blogiin piakkoin!

Puutarhan kokonaissuunnitelmassa olen pyrkinyt siis siihen, että suunnitelma on realistisesti toteutettavissa ja että valmistuva puutarha on sellainen, että sen ylläpito on mahdollista. Budjettikysymyksetkin ovat pyörineet mielessäni, mutta budjettia tosin helpottaa se, ettei koko pihasuunnitelmaa millään pysty toteuttamaan yhden vuoden aikana, vaan kyseessä on useamman vuoden projekti.

Pyrkimykseni on ollut jaotella piha selkeisiin alueisiin: etupihan ns. paraatipuoli, lasten leikkialue, kukkatarhat ja oleskelualue sekä keittiöpuutarha. En halua pihalle suurta nurmikenttää, vaan pääpaino on erilaisissa istutusalueissa. Nurmea tulee vain lasten leikkialueelle, joka on kyllä melko hyvän kokoinen alue. Kaikki kulkureitit ovat suunnitelmassani sorakäytäviä. Voi olla, että myöhemmin osa reiteistä esimerkiksi talon vierustalla laatoitetaan, mutta siihen puuhaan voi ryhtyä sitten kun piha on alkanut muuten muotoutua. Pihasuunnitelmaani on vaikuttanut olennaisesti myös se, että tontin etu- ja takareunoille ei saa istuttaa yli 2-metrisiksi kasvavia puita tai pensaita. Lisäksi olen tietysti ottanut suunnitelmissani huomioon pihan maaperän ja kasvuolosuhteet. Lisäksi esimerkiksi kasvilavojen ja mahdollisen kasvihuoneen sijoittamiseen on vaikuttanut se, missä päin talon ulkovesipiste sijaitsee.

Tässä vaiheessa pihasuunnitelmani on vielä aika karkea eivätkä suunnitelmapiirrokset ole mittakaavassa. En ole myöskään esimerkiksi päättänyt, mitä kasveja perennapenkkeihin istutetaan. Suunnitelmaan on kuitenkin hahmoteltu kaikkien istutusalueiden paikat, joiden mukaan pihaa aloitetaan keväällä muokkaamaan. Joitain kasvivalintoja olen sentään ehtinyt jo pohtia. Etupihan puolelle on tarkoituksena istuttaa hortensiapensaita ja katsura-puu. Takapihalle terassialueen viereen olen kaavaillut marjaomenapensaita ja tontin toiselle puolelle, talon seinustalle syreeneitä. Lisäksi olen suunnitellut, että tontin keskivaiheille istutetaan omenapuu ja lähemmäs keittiötarhaa hapankirsikkapuu ja kaksi luumupuuta. Lisäksi haluan pihalle ehdottomasti viinimarjapensaita ja vadelmapensaita, ja nämä sijaitsevat myös keittiötarhan lähettyvillä. Hyvin todennäköisesti aloitamme istutuspuuhat keväällä juuri puista ja pensaista, joten on hyvä, että niiden sijainnit on jo mietitty valmiiksi.

Kevään ja kesän työt

Ennen kuin mihinkään istutustöihin voi ryhtyä, täytyy aikaa käyttää vielä pihan pohjatöiden tekemiseen. Kevään ensimmäisenä puuhana edessä onkin pihan kulkureittien ja istutusalueiden raivaaminen. Tähän kuluu todennäköisesti jonkin verran aikaa, sillä savimaan muokkaaminen on raskasta puuhaa. Oikeastaan kaikki istutusalueet tulevat olemaan kohopenkkejä, joten loputtomasti ei onneksi tarvitse kaivaa maata pois, mutta ainakin rikkaruohoittunut pintamaakerros täytyy kuoria koko takapihan alueelta. Etupihalla ja talon sivuilla ei onneksi kasva rikkaruohoja niin villisti, sillä nämä alueet ovat enimmäkseen rakennussepelin peitossa. Keväällä on tarkoitus myös viimeistellä etupihan laatoitus ja aloittaa takapihan laatoitus, jos laattoja jää yli etupihan tekemisen jälkeen. 

Pohjatyöurakan jälkeen tavoitteena on ensimmäiseksi hoitaa puiden ja pensaiden istuttaminen sekä nurmialueen perustaminen. Mahdollisuuksien mukaan haluaisin saada keväällä aikaiseksi myös yhden tai kahden perennapenkin istuttamisen. Yritän olla ahnehtimatta keväälle ja kesälle aivan liikaa puuhaa, jotta aikaa jää myös vain pihasta nauttimiseen.

Suunnitelmia syksylle ja tuleville vuosille

Syksyllä haluaisin saada aikaiseksi tontin takarajan pensaikoiden istuttamisen. Tarkoituksena on, että tontin takarajalla olisi sekalainen valikoima erilaisia pensaita. Lasten leikkialueen taakse olen suunnitellut istuttavani onnenpensaita ja tontin keskivaiheille havupensaita. Keittiötarhan taakse suunnitelmissa on taas istuttaa vadelmapensaita. Näiden istutuksien tekemisessä on suuri työ, mutta toivottavasti syksyllä jää aikaa myös esimerkiksi etupihan perennapenkin perustamiseen sekä tietysti sipulikukkien istuttamiseen.

Tuleville vuosillekin jää puuhaa runsaasti. Esimerkiksi talon eteen olisi tarkoitus rakentaa kivistä tai tiilistä istutusaltaat ja takapihalle taas tehdä keittiötarhan kasvilavat. Perennapenkkien luomisessa ja muokkaamisessa riittää myös töitä. Tulevina vuosina suunnitelmissa on myös rakentaa pihalle leikkimökki ja joidenkin vuosien kuluttua kasvihuone.

Puuha pihalla ei siis taatusti lopu kesken ja hyvä niin. Haaveissani ei ole koskaan ollut mikään helppohoitoinen havu- ja kivipiha vaan oikein odotan, että pääsen viettämään vapaahetkiäni lapionvarressa. Tulisipa kevät jo pian niin pääsisin aloittamaan!

2 vastausta artikkeliin “Puutarhasuunnitelmia vuodelle 2021”

  1. Moikka! Luin kaikki taloon liittyvät postauksesi hujauksessa läpi ja teillä on kyllä ihana koti ja hienot suunnitelmat myös pihalle. Laitoin intagramin puolella viestiä, koska halusin kysyä yksityisesti vähän lisää teidän projektista. Olisi tosi mahtavaa, jos ehtisit vastaamaan viestiin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.