Talosuunnittelua osa 4: Keittiö, joka on jo suunniteltu

Kuvat: Pinterest

Jo taloprojektin alusta lähtien meille on ollut selvää, että keittiö on kodin tiloista se, johon haluamme panostaa eniten. Kirjastohuoneen lisäksi keittiön materiaalivalinnat ovat niitä, joita olen pohtinut pisimpään – jo kauan ennen taloprojektin alkua. Oman talon suunnittelua varten perustamassani Pinterest-kansiossa keittiökuvat ovat selvässä enemmistössä ja kun mietin tulevassa talossamme asumista, huomaan, että näen mielessäni useimmiten juuri keittiön. Syksy on nyt jo pitkällä ja tulevaa keittiötämme koskevat valinnat on kodinkoneita lukuun ottamatta tehty. Tässä vaiheessa voin siis jo todeta, että keittiöstämme tulee juuri sellainen kuin olimme aina haaveilleetkin.

Lue lisää

Kasviterapiaa keskellä ankeinta vuodenaikaa

Olen nyt saavuttanut tämän talven osalta sen kriittisen pisteen, jonka jälkeen minun on pakko katsoa televisiosta puutarhaohjelmia vain, jotta voin muistuttaa itselleni, että joskus ulkona on muitakin värejä kuin harmaata, ruskeaa ja valkoista. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että edellisestä kesästä on kulunut ikuisuus (viime kesä jätti myös kelien suhteen vähän kylmäksi) ja seuraavaan kesään on aivan liian pitkä aika. Onneksi voi kuitenkin harrastaa pientä eskapismia puutarhasuunnitelmien parissa. Olen tilannut kasvien siemeniä, selaillut hieman vanhoja puutarhalehtiä sekä katsonut Rakkaudesta puutarhaan -ohjelmaa ja lepuuttanut silmiäni Suomen ilmasto-oloihin täysin epäsopivien trooppisten palmupuutarhojen parissa. Enää kaksi kuukautta vappuun ja sittenhän alkaa jo kesä, eikö? Kyllähän sen ajan jaksaa, kun on teetä ja villapaitoja, loputtomasti hömppäviihdettä televisiossa ja uusia siemeniä odottamassa esikasvatuspuuhia… Lue lisää

Tervetuloa uusi vuosi

Uutta vuotta on ehtinyt kulua jo pari viikkoa ja tämä blogikirjoitus on ollut tehtävälistallani yhtä kauan. Kiirettä on siis pitänyt, mutta rauhallisten joulunpyhien jälkeen kiire ja arki tuntuvat oikeastaan mukavilta asioilta. Vauhtia alkuvuoteen on tietysti tarjonnut kohta jo vuoden täyttävä Eino, mutta uusia aikatauluja ja arkielämän muutoksia on tuonut myös paluuni työelämään vanhempainvapaan jälkeen. Olen nyt tammikuussa aloittanut uudessa työssä ja Sam puolestaan on siirtynyt hetkeksi isyysvapaalle hoitamaan Einoa, kunnes päiväkotihoito alkaa myöhemmin kevättalvella. Vanha sanonta uudesta vuodesta ja uusista kujeista pitää siis paikkansa jo tämän vuoden osalta. Näin vuoden alussa olen myös tehnyt suunnitelmia tuulista päivää varten ja lisäksi vuoden 2018 tavoitelistallani on muutama muukin asia. Lue lisää