Toteutunut unelma: oma kirjastohuone

Kirjastohuone oli yksi niistä asioista, joista haaveilin kaikista eniten, kun suunnittelimme uutta kotiamme. (Olen kirjoittanut kirjastohuonehaaveistani aikaisemmin täällä.) Ei ole siis ihme, että olin myös kaikista eniten innoissani kirjastohuoneen sisustamisesta heti kun saimme enimmät muuttolaatikot purettua pois jaloista pyörimästä. Huoneen sisustus kaipaa vielä viimeisiä viilauksia, mutta ajattelin, että voisin jo tässä vaiheessa näyttää, millaiseksi unelmiemme kirjastohuone on muodostunut.

Lue lisää

Tulevat asuntosuunnitelmat: tontti on, talo puuttuu

Olen muistaakseni maininnut täällä jo useasti, että meillä on uusia asuntosuunnitelmia. Kyseessä ei ole mitkä tahansa asuntosuunnitelmat, vaan olemme ostaneet tontin ja aiomme rakentaa talon vuonna 2020! Tai siis emme itse rakenna taloa (koska sellaisessa ei kukaan omaa elämäänsä ja turvallisuuttaan arvostava ihminen haluaisi asua) vaan rakennutamme talon. Kaikki suunnitelmat ovat vielä aika lailla alkutekijöissään ja voin sanoa, että tällaista suunnittelijaluonnetta kutkuttaa ajatus siitä, että voin viettää koko tulevan vuoden suunnittelemassa ja valitsemassa tulevan kodin yksityiskohtia lattiasta kattoon. Puutarhaunelmiakin voin kehitellä, sillä talon lisäksi tontille jää hyvin tilaa myös pihalle.  Lue lisää